Hyönteisproteiinin puriinipitoisuus

Yora puriinipitoisuus koiran ruoassa

Puriinipitoisuus - sitä kysytään silloin tällöin, mutta mitä sillä on väliä ja kenelle? Puriinipitoisuudesta puhutaan kihdin yhteydessä ja kehoitetaan vähentämään rasvaisia ruokia ja oluen juontia, mutta se ei liene kovin olennaista eläinruokablogissamme. Puriinipitoisuutta tiedostelevat usein erityisesti dalmatialaisten omistajat, joten otetaanpa pieni katsaus aiheeseen.

Mikä puriini?

Puriini on orgaaninen emäs, joka on tärkeä osa niin koirien kuin ihmisten solujen rakentumista. Puriinia saa lähes kaikista ruoka-aineista, etenkin lihassa, soijassa ja sisäelimissä sitä on hyvin paljon. Puriiniaineenvaihdunnan lopputuotteena syntyy uraattia eli virtsahappoa, joka erittyy virtsan mukana pois elimistöstä. Puriinista tulee ongelma, jos virtsahappo ei poistu kehosta normaalilla tavalla - silloin luvassa on usein epämiellyttäviä uraattikireitä. 

Uraattikiteet ärsyttävät virtsateitä ja voivat aiheuttaa bakteerikasvua ja tulehduksia sekä virtsakiviä. Oireena voi olla esimerkiksi veri virtsan seassa ja kivulias tai lisääntynyt virtsaaminen. (Koiran virtsaamisongelmien kanssa kannattaa muuten kääntyä lääkärin puoleen hyvin nopeasti jo pienistäkin oireista!)

Miksi dalmatialaiset?

Dalmatialaisilla on periytyvä entsyymivajaus, jonka takia virtsahappoa muodostuu ja erittyy liikaa. Hyvin puriinipitoiset ruoat pahentavat tätä entisestään, mistä syystä dallujen omistajat ovat usein hyvin tarkkoja ruokien puriinipitoisuudesta. Uroskoirilla kiteitä esiintyy narttukoiria useammin johtuen virtsateiden rakenne-eroista.  

Entä hyönteisproteiini?

Hyönteisproteiineissakin on eroja. Esimerkiksi sirkkojen puriinipitoisuus on selkeästi korkeampi, kun taas Yorassa käytetyssä mustasotilaskärpäsen toukassa puriinia on hyvin vähän - vain 0,0335 prosenttia. Prosenttimäärä ei itsessään kerro välttämättä juuri mitään, joten ohessa suuntaa-antava taulukko eri ruokien puriinipitoisuuksista. Puriinipitoisuus ilmoitetaan yleensä muodossa mg / 100 g, joten vertailua helpottaaksemme sovelsimme samaa.

Puriinipitoisuudet Yora hyönteisproteiini

Ruokavalio yksin ei välttämättä poista virtsakideongelmaa kaikilta dalmatialaisilta, vaan monet tarvitsevat tueksi myös lääkitystä. Vaihtamalla matalampiin puriinimääriin voit kuitenkin edesauttaa dalmatiankoirasi terveyttä helposti ja herkullisesti! 

 

Tästä pääset tututumaan valikoimaamme >>