Kevät ja kutina

Kevään saapuminen tarkoittaa monissa koiratalouksissa valoisampia ja kenties pidempiä lenkkejä, retkiä laavulle tai mökille, ulkotreenejä tai kahviloiden terasseja. Valitettavan monessa koirataloudessa kevät tuo mukanaan myös lisääntynyttä kutiamista, tassujen kalvamista ja korvatulehduksia.
Keväällä äkillisesti lisääntyvä pölyn määrä ympäristössä vaikuttaa ihmisten lisäksi myös koiriin - eikä mikään ihme, kun miettii nuuskuttelun määrää lenkillä. Ei tarvitse välttämättä edes puhua siitepölyallergiasta, vaan pelkkä katupölyn määrä voi ärsyttää koiran hengitysteitä ja saada aikaan aivastelua sekä silmien ja nenän vuotoa.
Lisääntynyt pölyn määrä voi kuormittaa koiran immuunijärjestelmää sen verran, että herkemmillä koirilla (tai sellaisilla, joiden immuunijärjestelmä on valmiiksi koetuksella, esimerkiksi atopian vuoksi) ilmaantuu voimakkaampia reaktioita myös sellaisiin asioihin, jotka eivät esimerkiksi talvella haittaa. Koira voi olla kauden ajan alttiimpi korvatulehduksille, ruoka-aineille tai anaalirauhasten ongelmille.
Siinä missä allergisoivia tai intoleranssia aiheuttavia ruokia on mahdollista välttää, kevät ja pöly eivät ole väistettävissä.
Miten helpottaa koiran kevätallergiaoireita?
Tässä muutama mahdollinen keino:
- Juttele eläinlääkärisi kanssa. On tärkeä selvittää, johtuuko oireet sopimattomasta ruoasta, geeniperimästä vai allergiasta. Jos kyseessä on allergia, koirasi lääkäri osaa neuvoa sopivat allergialääkkeet ja annostelun.
- Jos koirasi kärsii katupölystä ja sietää pesemistä, voit kevään ajan käyttää koiraasi useammin suihkussa. Näin etenkin pitkäkarvainen koira ei levitä enempää katupölyä kotiin ja iholleen. Usein myös pelkkä tassujen peseminen helpottaa. Varmista, että koirasi iho ei pääse kuivumaan liikaa pesun ansiosta ja valitse laadukas shampoo.
- Pese koirasi peti useammin. Koirasi viettää pedissään paljon aikaa, ja pehmeät pedit imaisevat pölyt itseensä alta aikayksikön. Jos petiä ei pysty pesemään, ravistele irtoavat pölyt pois säännöllisesti.
- Tue immuunijärjestelmää sisältäpäin. Varmista, että koirasi saa laadukasta ja ravintorikasta ruokaa, joka sulaa helposti eikä rasita elimistöä turhaan. Laadukkaat rasvat sekä välttämättömät aminohapot auttavat pitämään koirasi terveenä, sekä tukevat ihon ja turkin hyvinvointia.