Seniorikoiran terveys ja siitä huolehtiminen

Rakkaat lenkkikaverimme eivät enää jaksa kahdentoista kilometrin patikointeja tai vaihtoehtoisesti se ei enää kiinnosta hirmuisesti, kun sen tuntee hännässä asti seuraavana päivänä. Paras ystävämme harmaantuu jossain vaiheessa väistämättä ja meidän tulee pohtia miten tuemme koiramme ikääntymistä parhaiten.

Espoon Eläinfysio Yora

Vierailimme Espoon Eläinfysioterapian toimipisteessä tutustumassa ja keskustelemassa siitä, mitä kannattaa pitää mielessä koiran iän karttuessa ja eleganttien harmaiden ilmestyessä kuonon päähän. Alla neljä aihealuetta.

Yora Senior light iäkkään koiran täysravinto hyönteisproteiini

  1. Koiranruoan laatu

Kun ikää karttuu, saattaa koirasi viihtyä paremmin makuupaikassaan lepäillen kuin villisti riehuen eli aktiivisuus vähenee ja aineenvaihdunta hidastuu. Ikääntyessä koiran painonhallintaan tulee kiinnittää huomiota ja valita oikeanlainen ravinto koirallesi. Ravinnossa tulisi olla kaikki koiran tarvitsemat ravintoaineet pysyäkseen virkeänä, mutta ei kuitenkaan turhia kaloreita. Eli älä pienennä seniorikoirallesi annoskokoa, vaan valitse kaloritiivis, senioreille suunnattu ruoka. Suosittelemme seniorikoiralle myös hyvin sulavaa proteiinia hyvinvointia edistämään sekä ravintokuituja tukemaan koiran kylläisyyden tunnetta. 

Ikääntyvien koirien nivelet jäykistyvät ja siksi onkin hyvä saada ruoassa extraravinteita, kuten omega-3-rasvahappoja, glukosamiinia ja kondroitiinia. Olemmekin lisänneet valmiiksi näitä ravinteita Yora Senior -ruokaan.

Oletko huomannut, että koirasi olisi "vanhuuden höperö"? Kun koira ikääntyy, myös sen kognitiivisissa toiminnoissa tapahtuu muutoksia. Aivojen ja hermoston toiminnan tueksi olemme lisänneet Yoran senioriruokaan erilaisia antioksidanttivalmisteita ja rasvahappoja, joilla voi olla hyödyllisiä vaikutuksia aivojen välittäjäaineiden tuotannon säätelyssä.

Espoon Eläinfysio koirien vesijuoksu Yora

  1. Liikunnan monimuotoisuus 

Iän myötä myös liikuntatottumukset muuttuvat. Pururata ja hihnan jatkeena oleminen eivät välttämättä motivoi enää vanhempaa koiraa. Mahdollisten kremppojen ja aiempien vammojen puolesta ei kova liikunta ole enää hyväksi iäkkäämmälle koiralle. Tässä kohtaa viimeistään kannattaa alkaa pohtia millaisia aktivointi- ja urheiluvaihtoehtoja voit tarjota koirallesi, jotta vanhempikin karvakaveri tykkää niistä. Voisiko lenkeistä tehdä esimerkiksi hieman lyhyempiä nuuskuttelulenkkejä, jolloin koiran aivot aktivoituvat enemmän ja liikunta on senioriystävällisempää? Loistavia ja turvallisia urheilumuotoja vanhemmalle koiralle ovat esimerkiksi vesijuoksu ja uiminen. Molemmat ovat luustoystävällisiä, mutta kuitenkin fyysistä kuntoa ylläpitäviä. Jos olet aina ollut aktiivinen harrastaja koirasi kanssa, ei harrastamista kannata välttämättä lopettaa kokonaan, mikäli koirasi nauttii siitä. Tällöin tulee kuitenkin ottaa huomioon koirasi terveydentila ja fyysinen taso.

Koiran kotijumppa Espoon Eläinfysio Yora

  1. Yhdessä on hyvä olla

Lähes jokainen koira tykkää tehdä asioita omistajansa kanssa ja tämä ei iän myötä muutu. Vanhakin koira oppii uusia temppuja. Koiran lihashuollon ammattilaisilta voit saada esimerkiksi loistavia jumppaohjeita, jotka ovat yksilöityjä juuri teidän katon alla asustelevalle seniorille. Siinä saatte yhdessä uutta tekemistä ja aktivointia niin koiran kropalle kuin aivoillekin. Tämä on hyvä tapa seurata koirasi hyvinvointia ja kuntoa. Jos jokin aiemmin hienosti onnistunut asia tai temppu vaikuttaa vaivalloiselta, on helppo huomata muutos ja olla yhteydessä ammattilaisen asian huomioimiseksi.

Muista kuitenkin tarjota koiralle myös omaa aikaa ja tilaa. Varsinkin, jos perheessänne tapahtuu uusia asioita, kuten otatte uuden pennun tai perheeseen tulee lapsia. Vanha ei jaksa enää samalla tavoin kuin nuorena, vaikka innoissaan uusista asioista olisikin.

Espoon Eläinfysio seniorikoiran lihashuolto

  1. Seniorikoiran lihashuolto

Tämä koskee kaiken ikäisiä koiria, mutta hyvä pitää erityisesti mielessä vanhemman koiran kanssa. Lihashuollon tärkeyttä ei voi painottaa riittävästi. Oli koirasi sitten agilitykenttien Usain Bolt tai stoalainen sohvanvaltauksen mestari, koirasi lihakset tarvitsevat huoltoa. Iäkkäämmän koiran jalka saattaa helposti kipeytyä ihan vain lenkillä puun kantoon kompastumisesta. Tällöin koira pyrkii kompensoimaan ja lieventämään kipua jollain toisella kehon osalla. Koiralle kehittyy tästä helposti lihasjumeja, jotka saattavat vetää koiraa virhe-asentoihin ja jumitus leviää kehossa. Ammattilaisen tekemässä lihashuollossa huomataan helposti, jos jokin kohta vetää toistuvasti jumiin ilman ilmeistä syytä ja asiaan voidaan puuttua nopeammin. Koirille suositellaankin noin 2-3 kuukauden välein lihashuollossa käyntiä.

Yora Senior Light koiranruoka hyönteisproteiini 

Ei ole koiraa karvoihin katsominen

Koirasi ikääntyminen ei aina näy ulospäin. Jokainen koira on yksilö ja ikääntymiseen vaikuttavat muun muassa koirasi rotu ja koko. Usein pienempi koirarotu kasvaa aikuiseksi hitaammin ja saavuttaa vanhuusiän myös myöhemmin kuin suurempien rotujen edustajat. Keskimäärin kuitenkin ikääntymisen merkkejä voi havaita monilla koirilla noin 7–8 vuoden iässä. Tällöin kannattaa ottaa yllä olevat vinkit huomioon. 

Aloitathan siis hyvissä ajoin koirasi vanhuusiän tukemisen, muun muassa vaihtamalla ruokavaliota seniori-ikäiselle sopivammaksi ja iän tuomia muutoksia tukevaksi. Koiran ikääntyminen alkaa jo ennen kuin näet fyysisiä merkkejä vanhuudesta.

Espoon Eläinfysio

Kiitos asiantuntevista vinkeistä Espoon Eläinfysioterapian väelle!
P.S. Espoon Eläinfysiosta voit ostaa Yora-treeniherkkuja.